Ashes to ashes dust to dust, back to nature in Tweed Valley
Noniiin viimeinkin on aikaa ja innostusta päivittää blogia ja kertoilla missä sitä on taas seikkailtu! Sillä onhan sitä taas tullut seikkailtua.
Lähdin Johnin kyydillä Kyoglesta toiseen HelpX mestaan Mount Burrellille Tweed Valleyyn Ricon ja Tomon luokse, jossa vietin 2,5 viikkoa hostien ja kahden muun backpackerin, Mickaelin (25v ranu) ja Ugon (25v italiaano) kanssa. Mount Burrellin ajanjakso oli yhtä tunteiden vuoristorataa mutta sieltä sain mukaani monia hyviä mietteitä ja opetuksia.
Ensinnäkin paikka oli täysin lumoava. Kun käännyttiin pihatielle Johnin kanssa ei voitu kun ihmetellä että minne viidakkoon sitä ollaan matkalla, koko paikka oli täynnä trooppisia kasveja ja tuntui että saavuin jonnekin salaiseen paratiisiin. Asuttiin backpackereiden kanssa erillisessä cabinissa palmupuiden alla, ja huoneen ikkunasta näki suoraan Mount Warningille. Kun kiipesi tontilla kukkulan päälle näki ensin koko Mount Burrellin Sphinx Rockin ja Blue Knobin, ja kun jatkoi matkaa näki lisää Border Rangesin vuoristoa, mukaanlukien "nukkuvan jättiläisen", johon Mount Warningkin kuuluu. Tontti oli 130 hehtaarin kokoinen, ja sisälsi paljon metsää, lampia, hedelmäpuita ja puutarhoja. Tottakai homman nimeen kuului myös monet elukat kuten hämähäkit, liskot, hiiret, käärmeet ja punkit jotka oli inhottavia, mutta onnistuttiin kuitenkin jakamaan elintila niiden kanssa loppujenlopuksi melko vaivattomasti. Kuvat ei voi mitenkään vastata sitä mitä ympärillä tapahtu mutta anyways!
Asuttiin tosiaan Ugon ja Mickaelin kanssa itseksemme meidän cabinissa, pojilla oli erillinen huone ja meillä oli yhteinen keittiö ja olkkari, jossa mulla oli oma kerrossänky verhon takana. Meidän kommuunissa oli ulkohuussi ja ulkosuihku, joka toimi sadevedellä ja aurinkoenergialla. Tehtiin omat ruuat hostien tarjoamista raaka-aineista, PALJON aka LIIKAA pastaa, sekä vihanneksia ja hedelmiä, jotka saatiin suoraan puutarhasta. Täytyy myöntää että alkoihan se ainainen pasta/riisi tökkimään kolmannen viikon kohdalla ja lihaakin oli ajoittain ikävä mutta ruokaa oli riittämiin ja hyvä niin. Onneks syötiin kerran tai kaks viikossa hostien kanssa, yleensä paljon japanilaista ruokaa, sillä Tomo, toinen hosteista, oli japanilainen. Majoitukseen sisältyi myös hostien wifi, mutta se sijaitsi päätalossa eli oli välillä vähän mälsää hiippailla sinne ja koittaa pysyä poissa tieltä mutta minkäs teet.
Hostit Tomo ja Rico oli tosi mukavia ja mielenkiintoisia ihmisiä, ja niiden kanssa oli yleensä helppo jutella milloin mistäkin. Rico on 53-vuotias mutta young at heart, ainoa viiskymppinen jonka tiedän olevan koukussa Gran Turismoon! Käytiin myös Ricon kanssa usein rumpujameissa sen kavereiden kanssa, mikä oli hauskaa. Rico oli myös kiinnostunut astrologiasta ja saatiin tietää vähän lisää omista astrokartoistamme ja muista horoskoopeista, mikä oli siistiä. Tomo oli melko rauhallinen äitihahmo, ja tiesi aina mitä tehdä hätätilanteissa. Vietin myös sen kanssa aina välillä vähän girltimea mitä molemmat tarvitsi aika-ajoin.
Backpackerit Mickael ja Ugo oli aikamoisia persoonia. Mickael oli ammatiltaan kokki, ja oli ollut Ausseissa jo 7 kuukautta. Ranu ei osannut sanaakaan englantia ennen kun tuli tänne, mutta puhu nyt jo melko hyvin. Se oli innokas oppimaan ja opetettiin sille lisää koko ajan, mutta välillä oli raskasta ja ärsyttävää kun tuli väärinkäsityksiä kielimuurin takia, ei mitään elämää suurempaa mutta silti. Mickael oli aikamoinen vitsiniekka ja kiusas Ugoa koko ajan, sanoinkin sille jatkuvasti että sen pitäis mennä vahvistamaan sen keskittymishäiriö lääkärillä hah. Ugo oli earth-loving ituhippi henkeen ja vereen, oli ollut meditaatiokommuuneissa ym ja ylisti äitimaata jatkuvasti, mutta se opetti kyllä muakin arvostamaan luontoa enemmän. Italialainen varoitti myös että on aiemmin kuljeskellut alasti missä sattuu mutta piti onneks housut jalassa koko ajan kun olin farmilla. Kun käytiin Miksun kanssa Byronissa Ugo lähti Rainbow-kokoontumiseen yhteen toiseen kaupunkiin, jossa rakastui lopulta aboriginaalityttöön ja vannoi sille ikuista rakkautta hahah. Ugo oli tosi rauhallinen kun taas Mickael oli aika rasavilli ja muutenkin vahva persoona, pojat tasapainotti hyvin toisiaan. Molemmat oli ahkeria työntekijöitä ja niiden kanssa oli melko helppo asua, mutta kun jonkun naamaa näkee 24/7 alkaa jo tarvita aikalailla omaa tilaa. Välillä teki tiukkaa molempien kanssa, mutta all in all tultiin kaikki hyvin toimeen.
Työnkuvaan farmilla kuului pääosin mulching eli siis sellasen ruohosekotuksen levittäminen nurmikon ja rikkaruohojen päälle, sen lisäks myös rikkaruohojen kitkeminen ja kasvien istuttaminen plus ehdin myös pestä päätalon ikkunat ja Ricon urheiluauton. Duunia oli melko tarkka 6 tuntia päivässä, 3 aamulla ja loput kolme illalla. Huhhuh työ oli raskasta ja varsinkin alussa olin ihan hajalla joka päivän jälkeen, mutta ainakin tiesi että oli tehnyt jotain. Meillä oli 2 vapaapäivää viikossa, ekalla viikolla ehdin pitää vaan yhden, mutta toisella saatiin pitää ne molemmat putkeen ja käytiin Mickaelin kanssa ottamassa etäisyyttä farmiin Byron Bayssa. Mun vikalla viikolla tehtiin sekä täysiä että puolikkaita päiviä, jotta päästiin nauttimaan taas rumpusessareista ja päivästä kansallispuistossa.
Yksi uusi juttu mitä farmilla tuli kokeiltua oli liftaaminen, sillä julkista liikennettä ei käytännössä ollut eikä hostit heittänyt meitä oikeastaan minnekään. En aluks tykännyt yhtään ajatuksesta sillä oon kuullut niin monia kauhutarinoita backpackereista jotka joutuu ties minne liftatessa, mutta kahden jätkän kanssa matkatessa ajatus ei tuntunut yhtä pahalta kuin yksin ollessa. Vaikka Nimbin ja (T)weed Valley on tunnettu kaikennäköisistä erikoisista ihmisistä, oli siellä kuitenkin melko turvallista liftata sillä kaikki on vähän kuin yhtä suurta perhettä. Ja kyllähän niillä reissuilla tuli tavattua vaikka minkälaista persoonaa, muun muassa nainen joka oli viettänyt neljä viimeistä vuotta teltassa, ja myös mies joka ajoi ihan järkyttävää rallia mutkissa, hyvä että oon vielä hengissä kirjoittamassa näitä juttuja. Koskaan ei ollut oikeastaan turvaton olo, ja liftasin jopa tänne rannikolle, mutta eiköhän ne seikkailut ole nyt seikkailtu.
Kuten alussa mainitsin oli melkoista tunteiden vuoristorataa koko 2,5 viikkoa. Välillä olin ihan sairaan väsynyt ja surullinen, vihainen ja oli muutenkin vaan tosi huonot fiilikset. Työ oli välillä niin raskasta että mietin että onko tässä nyt mitään järkee, tätäkö tää mun loma Suomesta nyt sitten on. Plus meidän palkka oli taas asunto ja ruoka, ja välillä mietti väkisinkin että 6 tuntia raskasta duunia on vähän liian paljon siihen nähden. Välillä meni myös niin hermo kämppiksiin että kaipas taas suomalaisia täysjärkisiä kavereita vierelle. Ja vaikka hostien kanssa meni pääosin hyvin, oli välillä sellanen fiilis ettei työpanosta arvosteta tarpeeks ja muutenkin välillä tuntu että piti olla koko ajan vähän varpaillaan ja pahoillaan olemassaolostaan. Taisin olla muutenkin vaan väsähtänyt reissaamiseen ja raharessiin ja muuhun ja se nyt purkautu kaikki sitten tuolla mutta onneks mulla oli vähintään yhtä monta hyvää hetkeä kun niitä synkempiäkin! Sain asua ihan uskomattomassa paikassa, oppia monia uusia käytännöntaitoja ja muitakin elämänviisauksia, ja ennen kaikkea opin että kaikesta selviää, myös niistä hämähäkeistä ja hiiristä joiden kanssa elettiin. Ricolta ja Tomolta opin uusia tapoja ajatella asioita ja sain paljon irti meidän keskusteluista. Lisäks meillä oli monia kivoja aktiviteetteja, leffailtaa, rumpusessareita ja reissu luonnonpuistoon. Plus Rico vei mut 4WD ajelulle metsään mun vikana päivänä mikä oli ihan kreisiä hahah.
Ei sateenkaaria ilman sadetta!
Loppua kohden laskin taas päiviä että pääsen reissaamaan yksin rannikolla, en malttanut odottaa päivää jolloin vaihdan farmilaiffin surffaukseen! Mutta omaa tilaa ja vapautta oppii arvostamaan taas paljon enemmän sillon kun sitä ei ole. Ja nyt vietän taas leppoista rantsulaiffia eli all good!
Koitan olla snadisti tehokkaampi jatkossa näiden postausten kanssa hahaha saa nähdä kuinka käy
xx
VK
